sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kaksion asukas ilmoittautuu! :)

Kaksio ei tässä viikon varrella ole päässyt edistymään yhtään, kun tuo työ alkoi taas haitata harrastustoimintaa... mutta ainahan voi suunnitella, ja siinähän se homma edistyy. Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, niin että eihän tässä mitään hätää pitäisi olla. ;) 

Asukas on nyt joka tapauksessa selvillä. Kaksiota asuttaa noin viisikymppinen leskirouva Ramona, jonka aikuinen poika Jason on juuri muuttanut/muuttamassa pois kotoa. Ramona on muuttanut Suomeen nuorena tyttönä 1970-luvun puolivälissä pakoon synnyinmaansa Chilen mullistuksia. Suomeen tuli Chilestä paljonkin pakolaisia, mutta Ramonalla oli Suomeen tulolle toinenkin hyvä syy: hänen isänsä on kotoisin Suomesta. Ramonan äiti ei paljon isästä suostunut kertomaan, vain nimen ja kotimaan. Tämän isämiehen Ramonan äiti Rosita tapasi 1960-luvun lopulla Santiago de Chilen satamakorttelin kapakassa työskennellessään. Isä on siis entinen merimies, kukapa muukaan kuin majakassa majaansa pitävä Jooseppi

Tällainen on siis Ramonan taustatarina. :) Ulkonäöllekin oli siis selkeät suuntaviivat olemassa, ja mielessäni Ramona on elänyt jo pitkään. Joku saattaa muistaakin että Ramona on jo kerran nähnyt päivänvalon täällä blogissani... mutta en vaan ollut tähän versioon tyytyväinen. Jottain tartti tehdä.

Päätin siis lähteä muokkaamaan valmiista nukesta sopivamman näköistä ja oloista Ramonaa. Tässä on alkuasetelma, jo vähän vanhemman oloinen rouvashenkilö: 


Ja tähän päädyttiin. Vielä turhankin nuorekkaan näköinen pörröpää! Mutta ehkäpä asialle on tehtävissä jotain...


2 kommenttia:

  1. Tästä voi vaan todeta, että kyllä vaatteet tekevät naisen eli suuri vaikutus on pukeutumisella. Kivan näköinen nukke.

    VastaaPoista
  2. Olet kivasti saanut muokattua nukkea uuteen uskoon. Mukavaa puuhailua nämä nukkeleikit aikuisellakin.
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista