Männäviikonloppuna kerhoiltiin Rouvien kanssa tälle keväälle viimeistä kertaa, ja mukana olikin ennätykselliset seitsemän osanottajaa. Vau! Tällä(kin) kerralla syötiin herkkuja jos jonkinlaisia ja juoruttiin ja ja ja taidettiin siinä askarrellakin sivussa jotakin. Ja kauan unohduksissa ollut swappikäytäntö otettiin taas kuvioihin, ja ainakin me uudet Rouvat oltiin aivan innoissaan! Aiheena oli kesä, kuinkas muutenkaan.
Minä näpertelin kesäkassin virkkaamalla, varvastossut softiksesta ja mölkky-pelin puurimasta. Näiden lisäksi (kuvasta puuttuvana) kassiin sopi vielä Dan Brownin uutuusromaani Inferno, tietysti minikoossa. :) Arpaonnetar nakkasi tämän satsin Outille.
Minä sain upean pallogrillin, jonka Leena oli askarrellut pingispallosta. Vain makkarat puuttuu! Pitänee kaivella fimot esille...
Kerhopäivän muuna satona sain aikaan portaat Esikkotupaan. Ei kuvia vieläkään, malttakaas vielä... ;) Ja niin, sisustusboksiin valmistui pikkuruinen hylly. Siinäpä ne sitten olikin... Kotona liimailin vielä partakoneenterän suojuksista lehtihyllyjä seinälle, ja muutaman kirjan niihin hyllyihin. Myös kyltti kauppaan on lopulta valmistunut, ja täten kaupalla on siis nimikin: SUN sisustus! :)
Sisustusboksi on siis mukamas valmis, sikälimikäli nää ikinä on valmiita... tai no puuttuuhan sieltä vielä kassakone. Ja paperikasseja ajattelin vielä näperrellä ainakin. Mutta siis mukamashan se olikin...
Tämän lisäksi Esikkotuvan ulkoseinien laudoitus edistyi viikonloppuna jonkin verran. Kuvia tulee heti, kun saan seinät pystyyn!
maanantai 20. toukokuuta 2013
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Esikkotuvan Minerva sanoo päivää kaikille :)
Johan on taas postausten väli venähtänyt pituutta! :P Vaikka hiljaista on ollut mineilyn osalta niin aina jotakin olen ehtinyt näpertelemäänkin. Ja tietenkin monta eri projektia yhtä aikaa, kuinkas muutenkaan :)
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että Esikkotupa on valmistumassa hitaasti mutta varmasti! Sisäseinät on tapetoitu ja toinen päätyseinä on ulkopuoleltakin jo vallan eri näköinen kuin tuo puuvalmis tönö. Kuvia tästä rakentelusta en kuitenkaan ole jaksanut vielä ottaa.
Esikkotuvan asukaskin on jo pitkään ja hartaasti odottanut kotinsa valmistumista. Minulla oli mielikuva asukkaasta jo hyvän aikaa ennen talopaketin saapumista, ja nettikauppa Doloreksesta löytyikin juuri passeli neitokainen. Tai siis, melkein passeli. Pientä tuunausta kaivattiin! ;)
Caprihousut taisivat olla ns. alushousut alunperin, ne löytyivät tuolta kylpytakin alta. Vihreä paita on tilkkuvarastosta löytyneestä collegekankaasta ja keltainen liivi on peräisin Doloreksen kangaspaketista. :)
Minerva on muuttamassa uuteen kaupunkiin ja aloittamassa historian opiskelun. Koti löytyi vanhalta omakotitaloalueelta: Minerva sai asunnokseen pihamökin (jonka "remontin" valmistumista tässä nyt odotellaan...), johon hän on vallan tyytyväinen vaikka kunnon keittiö ja wc-tilat puuttuvatkin.
Minerva on kiinnostunut Japanista ja historiasta, tykkää pöllöistä (kuinkas muutenkaan...) ja lempivärit ovat keltainen ja vihreä. Muuta en vielä ole ehtinyt hänestä saada selville, mutta jahka tässä tutustutaan niin kerron sitten muillekin ;)
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että Esikkotupa on valmistumassa hitaasti mutta varmasti! Sisäseinät on tapetoitu ja toinen päätyseinä on ulkopuoleltakin jo vallan eri näköinen kuin tuo puuvalmis tönö. Kuvia tästä rakentelusta en kuitenkaan ole jaksanut vielä ottaa.
Esikkotuvan asukaskin on jo pitkään ja hartaasti odottanut kotinsa valmistumista. Minulla oli mielikuva asukkaasta jo hyvän aikaa ennen talopaketin saapumista, ja nettikauppa Doloreksesta löytyikin juuri passeli neitokainen. Tai siis, melkein passeli. Pientä tuunausta kaivattiin! ;)
Ennen |
Jälkeen |
Minerva on muuttamassa uuteen kaupunkiin ja aloittamassa historian opiskelun. Koti löytyi vanhalta omakotitaloalueelta: Minerva sai asunnokseen pihamökin (jonka "remontin" valmistumista tässä nyt odotellaan...), johon hän on vallan tyytyväinen vaikka kunnon keittiö ja wc-tilat puuttuvatkin.
Minerva on kiinnostunut Japanista ja historiasta, tykkää pöllöistä (kuinkas muutenkaan...) ja lempivärit ovat keltainen ja vihreä. Muuta en vielä ole ehtinyt hänestä saada selville, mutta jahka tässä tutustutaan niin kerron sitten muillekin ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)