keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Valmista! \o/

Edelleenkään en toki ole varma, ovatko nukkekodit tai pienoishuoneet ikinä oikeasti valmiita, mutta silti hehkutan: valmista tuli! Aikomani kannu norsupöydältä kyllä vielä puuttuu, samoin jonkinlainen sohvatyyny, mutta silti. Niitä ilmankin pärjää, eivät ne aivan välttämättömiä ole. Ja ainahan ne voi toki tehdä myöhemmin...


Viimeisimpiä lisäyksiä huoneeseen ovat ruusumaljakko vasemmassa laidassa lattialla (pahvirulla päällystetty kankaalla, ruusut valmiita paperisia) sekä riikinkukon sulka verhopitimessä. Sulka on tehty satiininauhasta ja rautalangasta täältä löytämäni ohjeen mukaan.


Prinsessa on jotakuinkin samassa kuosissa kuin viime päivityksessä. Rannekorut on väännelty metallilangasta. Ikkunalaudalla näkyvät "lasikivet" sain tyttäreltä. :)


Käärmeenlumooja kasvatti itselleen parran (villalangasta) ja sai käsiinsä huilun (cocktailtikkua ja lasihelmi) sekä alleen lattiatyynyn (huopaa ja nyöriä). Tossut teen ehkä myöhemmin jos jaksan/viitsin/kehtaan.

Boksiin liittyvä tarinanpoikanen elää mielessäni edelleen... samoin toinen aiheeseen sopiva huone. Palataan tarinaankin siinä vaiheessa jos/kun saan toisen huoneen alulle. ;)

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Prinsessa ja käärmeenlumooja

Kuten jo viime postauksessa mainitsin, mielessä on itänyt Intia-huoneeseen passeli tarinanpoikanen. Nyt esittelen teille henkilöt!

Ensin ajattelin näppäränä naisena tehdä nuket itse fimosta. No, sanotaanko nyt vaikka että ei niistä nukkeja tullutkaan, tuli jotain ihan muuta... :D Niinpä jatkoin suunnitelmaan B ja päätin tuunata valmiista nukeista oikeanlaiset.

Tässä prinsessan ennen ja jälkeen -kuvat:




Ja tässä käärmeenlumooja:




Olipa näissäkin jo ihan tarpeeksi haastetta, tuli katsottua YouTubesta aika monta videota aiheista sarin pukeminen ja turbaanin tekeminen! Molemmilta puuttuu vielä nimi. Ja käärmeenlumoojalle pitäisi ehkä värkkäillä toisenlaiset jalkineet. Myös huilu puuttuu vielä, mutta käärmekin on jo valmiina: 



Kukkaruukussa kasvaa jonkin sortin peikonlehti tai vastaava. Suunnitteilla on lisäksi vielä ainakin jonkinlainen kannu toiselle norsupöydälle ja kenties riikinkukon sulkia. Sitten alkaisi olla jo melko valmista!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Divaani Intia-huoneeseen

Viime viikonloppuna askartelin intialaishuoneeseen jonkinlaisen sohvan, vai olisko se sittenkin divaani. Tarvikkeina iso tulitikkulaatikko, kimaltelevaa paperia ja tarroja sekä tyyliin sopivaa askarteluhuopaa ja kuvioteippiä, jotka löysin Tigeristä.


Selkänoja on paperilla päällystettyä pahvia, istuinosa tulitikkulaatikon laatikko-osa täytettynä vanulla ja huovalla. Laatikoiden kätköistä löytyi selkänojaan sopiva norsukoriste, joka oli alun perin kaulariipus. Katkaisin yläosasta ripustuslenkin pois. Istuinosaan ompelin muutaman pienen helmen...


...ja jaloiksi liimasin vähän isommat helmet.


Tässä divaani paikallaan, tai ainakin sinne päin. Katon peilikoristeet ovat avaimenperiä ja oranssi koristeellinen rasia on euron löytö alelaarista, ilmeisesti jonkinlainen pieni korurasia. Lamppuina Indiskasta löytynyt paristoilla toimiva led-valosarja. Riikinkukko-koristeen löysin myös "aarrelaatikkojeni" kätköistä.


Tämä ei todennäköisesti tule olemaan vielä ihan lopullinen järjestys, sillä mielessä itää jo suunnitelma ja jonkinlainen tarinanpoikanen siitä, mitä huoneessa on tekeillä. Palataan siihen myöhemmin! :)