Kun majakka nyt on ulkopuoleltansa kutakuinkin valmis, onkin oikein sopiva aika jättää se hetkeksi huilimaan ja keskittyä muihin keskeneräisiin juttuihin. Eli siis sviittiin! Kesän reissuilta tarttui mukaan jotain pientä sopivaa, ja eilen kerhossa niitä sitten sovittelin paikoilleen.
Edelleen minua nyppii se, että boksi on auttamatta liian pieni, jonka vuoksi siitä ei "kunnon" sviittiä saa. Eli sänky jää puuttumaan kokonaan. Asiaa auttaisi huomattavasti, jos saisin tehtyä siitä puolet pitemmän! :D Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä että pitäisi löytää toinen just saman kokoinen loota ja tehdä toinen huone jatkoksi. Kyllähän sviiteissä nyt useampia huoneita saattaa olla, hyvinkin! Epäilen vaan suuresti mahtaako samanlaista laatikkoa enää löytyä... tämän kun löysin puoli vuotta sitten tarjouksesta ihan toiselta paikkakunnalta. Mahdollisuudet taitaa olla aika minimaaliset...
En siis vieläkään tohdi alkaa vetämään enempää lamppuja paikalleen ennen kuin tiedän varmasti, mihin ne tulevat. Ja siksi ei takkakaan vielä ole saanut loistettaan eikä aurinkopeili päässyt lopulliselle paikalleen takan ylle. (Ja matotkin käpristelee ikävästi...) Mutta tällä hetkellä näyttää tältä!
Eli nurkkaan löysin naulakon. Siellä roikkuu hapsumekko, jonka askartelin Rouwain kesäpäivillä Muhoksella. Kengät ei nyt aivan ole oikeaa sävyä, mutta suht lähelle kuitenkin... Peilipöydällä odottaa "sulkapäähine".
Pöytätilaa sviitti on kaivannut jo pitkään, ja sitä sai pöytäsarjasta, jonka löysin puuvalmiina. Eilen pöydät saivat maalia pintaansa, ja kaikenlaiset jo aiemmin haalimani pikkutavarat saivat paikkansa. Tarjottimen askartelin filigraanista ja leikattavasta peililevystä. Skumppalasi on ihan oikiaa lasia!
Mutta ennen kaikkea, sviittiin on löytynyt myös asukas. Tosi löytö, lähes sellaisenaan oikeanlainen leidi saapui sviittiin suoraan Doloreksen varastoista. Pientä muokkausta kuitenkin kaivattiin, sillä hattu ei sopinut aikakauteen.
|
Ennen |
Hattu sai siis lähteä, ja sen mukana lähti myös tukka. Neiti oli siis vallan kalju hetken aikaa, mutta Sallan pakista löytyi sopivasti laineikasta hiusta, ja niinpä frisyyri saatiin saman tien kuntoon! :)
|
Jälkeen |
Tässä hän nyt on: Miss Clara! Varakkaan perheen hemmoteltu kuopus, joka on lähtenyt etsimään makeaa tulevaisuutta Monte Carlosta. Aika näyttää, kuinka Claran käy... ;)
Eli niin se vaan taaskin heinäkuu hurahti ohi. Loma on ohi ja reissut reissailtu, Seinäjoen Lahjapuoti Tirinan ja Joensuun Pikkuruisen puodin kautta tietysti! On se niin mukavaa kun kummallakin suunnalla on kyläpaikkoja :D
Kesäloman aikana mineilyt oli aika minimissä. Reissuilla seilasi mukana pieni matontekele (puolipistoja) ja vähän muutakin, ja maton sain pisteltyä valmiiksi. Pikku Rouwat lomaili myös, tosin kokoonnuttiinhan me Outin luokse kesäpäivää viettämään. Siellä sain taas "askarteluhanat" auki ja valmiiksi jotain pientä art deco-sviittiä varten. Kuvat on vaan edelleen ottamatta.
Viime lauantaina aloitimme Rouwain kokoontumiset jälleen, ja sain kuin sainkin otettua itseäni niskasta kiinni ja maalattua loputkin majakasta vielä puuttuvat osat. Eli ne himpskatin yläosan kaiteet! Tuli vissiin joskus aiemmin Outille virnuiltua maalausurakkaa, vaan niinpä sai Outi nyt sitten virnuilla minulle. Yksi kahdeksasta kaiteenpätkästä jäi vielä lauantainakin maalaamatta, ja sen otin käsittelyyn tänä aamuna. Ja nyt illan liimailujen tuloksena voin lopuksikin kehaista, että majakka on ulkopuolelta VALMIS! Huraa! \o/
No, liimauksessahan nuo kaiteet tietty vielä ovat, eli ylimääräisiä härpäkkeitä näkyy kuvissa, mutta eihän sitä nyt malttanut oottaa... ;)
Huoneet näyttää sisäpuolelta hyvinkin pitkälti juuri samalta kuin aiemmassa postauksessa, mutta nyt on kaikki tasojen reunalistatkin kiinni. (Toivottavasti...) Kuvat on omituisen värisiä, salamalla otettuja räpsyjä :(
Tuli sitä lomareissulla sen verran tätä majakan tekoakin mietittyä, että uimarannoilla ja muissa vastaavissa paikoissa bongattiin tyttären kanssa nättejä kiviä. Niitäkin on jo muutama mallattuna porraspieliin:
Jooseppia en vielä (yrityksistä huolimatta) saanut kuviin uutta asumustaan esittelemään. Ukon vaatetus kun on vielä erittäin vaiheessa (ei siis aloitettukaan), ja melko tiukkaan sävyyn hän minua kielsi lähestymästä kameran kanssa ennen kuin vaatetus on kunnossa ;) Ehkä seuraavaan majakkapostaukseen...?