lauantai 9. maaliskuuta 2013

Niin se aika rientää...

...kun on lystiä, joo-o! :P 

Lystiä on ollut viimeksi kuluneen viikon ajan, sitä ennen ei niinkään. 1:1-elämä oli sen verran hektistä tuossa helmikuun loppupuolella ettei kissaa ehtinyt sanomaan, mutta onneksi tuli talviloma. Minijutut siis olivat taas kerran tauolla aina tähän päivään saakka. Tai no, on tuo sisustusboksi ollut levällään keittiön pöydällä tuosta viime päivityksestä asti! :D On siinä vielä porukka mahtunna syömään, jotta ei hätiä mitiä.

Edellisen postauksen jälkeen sain aikaiseksi seinäpaneloinnit ja "ikkunan" (vaikkakin siitä unohtui "lasi", kauhistus sentään...). Tänään kerhoiltiin taas, ja pistettiin hommat etenemään vaikka väkisten. Tai siis, ei tarvinnut väkisellä vääntää, vaan oikein sujui kivasti, kiitokset vaan Jaana- ja Nanna-Rouwille taas. Oishan tuota vaikka pitempäänkin värkkäillyt kun niin juttukin luisti asiasta toiseen ja kolmanteenkin. :)

Mutta nyt on kuvallistakin aineistoa luvassa. 


Värimaailma on siis valko-oranssi-keltainen, maustettuna ripauksilla vihreää ja sinistä. Ja nimikin tälle sisustusboksille / osto- ja myyntiliikkeelle / kellarikaupalle (valitkaa siitä sopiva, olipa hankala muotoilla) on jo olemassa, mutta koska kyltti puuttuu vielä niin jätetään paljastamatta! ;)

Kuvissa näkyvä sisustus / järjestys on vielä varsin kokeellinen, mutta tästä se lähtee...





Ja suurin osa esineistöstähän on peräisin viime vuoden joulukalenterivaihdosta. Seinähyllyn ja lipaston ostin puuvalmiina, kaupan tiskin tekaisin voimapahvin palasista ja tuoli on peräisin kädentaitomessuilta ostetusta kitistä (ai niin Nanna, se koju jossa niitä oli myynnissä oli Pohjoisen Disainerit, www.disainerit.fi, ja jos muistan oikein niin kittejä on [ainakin ollut] myynnissä Tornion liikkeessä). Soikon löysin joskus jostakin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti